tiistai 28. elokuuta 2007

Markun Ohjeita Jalkojen Hoitoon . . .

    1. Halkeileeko, paksuuntuuko jalkojen? Minulla iho alkoi halkeilla varpaissa ensimmäisen kerran kesälomalla 1999. Haavat tulehtuivat. Syntyi kovaa kipua varpaisiin eikä haavat umpeutuneet. Minun oli pakko perehtyä asiaan. Löysin internetistä Oulun Yliopistollisen sairaalan (Oys) väitöskirjatutkimuksen, jossa kirjoitettiin: ”Kysymys on sokeritaudista ja/tai aikuisiän diabetes kakkosesta.” Tekstissä kirjoitettiin myös, että infektoituneita varpaita voidaan joutua jopa amputoimaan, jotta infektio pysähtyy jalassa. Vuonna 1999 tietoa oli niukasti ja lähes ainoa lisätieto löytyi Diabetesliiton kotisivuilta.

    2. Mistä oikein on kysymys? Oman käsitykseni mukaan kysymys on ylipainosta. Kun kehon paino nousee jalkateriesi päällä, jalkapohjien vaimentava ominaisuus vähenee. Kantapäät ja varpaat joutuvat kovempaan puristukseen. Vaimennus ihon, lihojen ja luiden välillä vähenee. Aivosi rekisteröivät asian ja alkavat kasvattaa paksumpaa "norsunihoa" asian korjaamiseksi. Jalkojen ihon paksuuntuessa alkaa se halkeilla, koska ihon elastisuus vähenee. Ihmisen jalat eivät kestä muuttumatta norsun painoa eikä norsunihoa. Kun iho halkeaa halkeamaan pääsee likaa. Jalkojen haavaumat tulehtuvat aivan huomaamatta. Jos sinulla on ylläkertomaani ongelmaa, sinun ei kannata käyttä kesällä sandaaleja avojaloin. Se on huono yhdistelmä. Huomaat asian kun varpaita särkee, jalkateristä löytyneet haavat eivät mene umpeen. Miksi eivät umpeudu? Paksu iho ei voi mennä kiinni kun ihon alle/ sisään jää likaa. Aivot eivät yksinkertaisesti anna lupaa iholle toimia niin, että iho voisi sulkeutua. Myös alkanut tulehdus estää ihin umpeutumisen.

    3. Hyvä hoito auttaa asiaa! Aloita jalkojesi hoitaminen. Tässä sinulle yksi hyvä kotihoito: Pidä jalkoja suola/yrttikylvyssä 10-15 minuuttia. Itse jouduin liottamaan jalkojani jopa 30min kerralla, jotta sain haavapohjat ihan puhtaiksi. Lidlissä myydään turvekylpyvaahtoa. Se on oikein hyvä edullinen hoitoaine. Voit lisätä veteen viinimarjapensaan-, koivun- yms. hoitavien puiden lehtiä. Lehdistä liukenevat yrtit antavat parhaan mahdollisen lopputuloksen sinulla. Jalkapohjiesi iho pehmenee hoitoa varten ja haavojen pohjat tulevat puhtaiksi. Sitten desinfioit vielä haavat. Nyt lue tarkkaan... puhdistuksen, raspauksen ja kuivauksen jälkeen liimaat kirkkaalla haavaliimalla haavasi umpeen. Estät uusien bakteerien pääsyn haavoihin. Kevyet, hengittävät haavalaastarit haavojen päälle lian ja hankautumisen estämiseksi yhdeksi kahdeksi päiväksi. Tässä ajassa haavat paranevat ja iho sulkeutuu. Jalkoja kannattaa hoitaa. Hyvää jalkahoitoa saa edullisesti Oulussa www.bellabella.fi yrityksessä tai Oulun Kosmetologi koululla Rotuaari 10 osoitteessa (4 krs). Jalkahoito oppilastyönä tehtyn' on hieman edullisempi. Vaimoni Helena opiskeli Oulun Kosmetologikoululla, nyt hän on töissä BellaBellassa. Helena on tehnyt minulle neljä jalkahoitoa vuoden aikana. Jalat alkavat olla kunnossa. Jalkoja ja kantapäitä voi raspata liotuksen/ puhdistuksen jälkeen myös itse, jolloin jalkojesi ohentunut iho saa lepoa ja huojennusta. TÄRKEÄÄ ON, että jalkoja ei ohenneta liikaa. Voimakas ja/tai toistuva ohentaminen antaa käskyn aivoille paksuuntaa iho uudelleen. Puhdistuksen ja raspauksen jälkeinen rasvaus auttaa. Olen kokeillut kaikki jalkavoiteet reseptilääkkeistä lähtien. Minulle parhaiten tuntuu toimivan 12 euroa maksava Bodushopin Foot – Massage – Cream, jossaon piparminttua viilentäjänä. Laita voiteet ja ohuet puuvillasukat jalkoihin ennen nukkumaan menoa. Aamulla huomaat hoidon tehonneen. Jalkoja kannattaa ehdottomasti hoitaa. Myös miesten.

    4. Osta uusia kenkiä! Osta uudet oikean kokoiset kengät ja parit geelipohjalliset niihin. Suomalaiset miehet pitävät liian pieniä kenkiä, joka lisää kyseisen ongelman esiintymistä. Sinulla pitäisi olla kahdet kengät jos olet toimistolla töissä. Päivän aikana kuumentuneet kengät pitää vaihtaa ruokatunnilla toisiin kenkiin. HYVÄ VINKKI YLIPAINOISELLE: Jalkoihin kohdistuvaa rasitusta voi pienentää hankkimalla geelipohjalliset "vaimentajiksi" jalkojen alle. Vaimennus auttaa ihon paksuuntumisen poistamisessa. Ostin työkenkiin Lidlistä geelipohjalliset 2,5 euron hintaan ja paksuuntuminen loppui kuin seinään viikossa. Mutta muista, että todellinen pysyvä ratkaisu on terveysliikunnan aloittaminen.

    5. Mikä nopeuttaa ihon paksuuntumista? Jalkojen ihon paksuuntumisongelmaa nopeuttaa, kiihdyttää pikasokereja sisältävä ruokavalio. Juodessasi valkoista pikasokeria sisältävää tuoremehua rääkkäät insuliiniresistenssiäsi. Insuliinin vaikutus heikkenee ajanoloon, joka ainakin miehillä nopeuttaa moniongelman tielle: kohonnut verenpaine, rasva-aineenvaihdunta häiriö ja alkava aikuisiän sokeritauti. Ilmenee pallomahaisuutta, kuorsausta, ja muuta läähätystä. Ongelmasta johtuen aloitin itse hurjan laihdutus kuntoilun. Mielestäni on paljon helpompaa hoitaa ongelman todellista syytä kuin, että sammuttaa sitä kohtaa missä palaa. Itselläni oli mitä todennäköisimmin tilanne jossa elimistö tuottaa paljon insuliinia, mutta se ei tehoa. Ruokavalioni oli omasta mielestäni terveellinen: kaurapuuroa, ruisleipää, tummaa riisiä, pastaa ja jne. Ajattelin, että pitää syödä paljon pitkäkestoisia hiilihydraatteja, että jaksaa tehdä töitä. Ruokavalioni aiheutti minulle tilanteen, että kun tulin töistä kotiin ja söin sitten lämpimän ruuan kello 17:30 - 18:00 (esim. nakit perunamuusilla) niin vaivuin lepakkomaiseen horrokseen. Pakottava tarve käydä makuulle tai torkkua television edessä tuolissa tai sohvalla. Ihmettelin, että mistä oikein on kysymys. Loppupeleissä mietin, että on ehkä kysymys siitä, että insuliinia erittyy niin paljon, että se alkaa muuttaa hiilihydraatteja (viljaa) läskeiksi varastoon. Itsetohtoroin. Vielä vähemmän ymmärrystäni lisäsi kun kävin verikokeessa. Tulos osoitti 170 hemoglobiiniarvoa kolestroliarvon ollessa 3,2. Veriarvot olivat enemmän kuin hyvät. Läskiä vain kertyi vyötärölle. Aloitin kuntoilun ja ruokavalion. Nykyisellä ruokavaliolla minulla ei tule ollenkaan "lepakkohorrosta". Ruokavaliostani joskus myöhemmin. Jos jalat paksuuntuu ja vyötärö on paksumpi kuin rinnan ympärys niin kysymys on näistä asioista. Kannustuksena voi kertoa: Luin artikkelin Tieteen Kuvalehdessä, jossa kerrotaan ihmisen elimistön uusiutumisesta noin 24 kk kierrolla. Hiukset uusiutuu 8 viikossa. Kynnet suunnilleen samassa ajassa. Koko kehon iho 12 kuukaudessa. Silmien pohjan solutkin uusiutuvat 24 kuukaudessa. Sinun tarvitsee vain toimia oikein kahden vuoden ajan. Annat itsellesi hyvää ravintoa ja liikuntaa. Paranet sisältä ja ulkoa. Solutasolla tapahtuu muutoksia, kun alat urheilla ja syödä salaattia ja marjoja. Antioksidatti ja vitamiinimyrsky on poikaa keholle. Kun jatkat oluen ja ranskan perunoiden välttelyä vuoden päivät niin uusiutuminen yltää montun pohjalle saakka. Muista kuntoilla päivittäin ja syödä riittävästi proteinia niin aivot antavat käskyjä polttaa rasvaa ja lisätä lihasmassaa. Lihakset kuluttavat aina enemmän hiilihydraatteja luin laardi.

    6. Mittaa verenpaineesi Minulta meni monta vuotta ennen kuin sisäistin mistä todella verenpaineessani on kysymys. Löysin tiedon: yksi läskikilo tarvitsee noin 300 metriä hiusverisuonia pysyäkseen elossa. Juuri tämä tieto selvensi asiaa ja juttu alkoi valjeta. Lepopulssin täytyy nousta koska sydämen normaali lyöntikerta ei riitä kuljettamaan verta kaikkiin läskivarastoihin normilyönneillä. Sydän tihentää tahtia ja paine nousee verkostossa. Paineen pitää olla korkeampi että veri kulkee perimmäisimpäänkin läskivarastoon ja siellä sijaitseviin hiusverisuoniin. Eli homma käy pumpulle. Verenpainetableteilla, lääkkeillä, säädellään aivojen keskushermoston toiminnan kautta verenpainetta alaspäin eli huijataan aivoja. Mielestäni parempi vaihtoehto on syödä vähemmän rasvaa ja liikkua enemmän. Leposyke laskee ja verenpaineen tarve olla ylhäällä vähenee. Oma leposykkeeni on laskenut 88 sta 57 ään vuoden aikana. Olen pähkäillyt maalaisjärjellä, että hiusverisuonieni määrä on vähentynyt kun läskiä on lähtenyt 44 voipaketin verran kehosta pois. Veren määrä ravintoa ja happea kuljettavana aineena ei ole vähentynyt, mutta sen liikkumiseen tarvitaan vähemmän painetta ja lyöntejä sydämeltä. Ei pidä unohtaa, että ennen kuin hiusverisuonet kuihtuu pois tarvitaan siihen aikaa ainakin kaksi kuntoiluvuotta. Olen myös ajatellut, että verisuonet parantuessaan ovat kimmoisempia ja liukkaampia. Veri konkreettisesti ohenee ja paranee rasvamolekyylien määrä vähenee. Oma verenpaineeni on ollut ilman lääkitystä jo kolme kuukautta tasolla 82/128 ja syke 57. Olo on hurjan paljon kevyempi. Henkisesti on myös helpompaa. Alitajuntainen märehtiminen on vähentynyt, lähes loppunut. Huonosta olosta ja masennuksesta olen päässyt irti, liikunta tuottaa hyvien hormonien nousua. Aivot saavat toimintaan lisää kapasiteettia. Jos mitenkään pystyt olemaan ilman lisäkiloja, verenpainelääkkeitä ja jne. - se on varmasti parempi vaihtoehto kaikin puolin. Saat kirjaimellisesti elämäsi takaisin. Ainakin minä sain. Söin kuusi vuotta Cozar verenpainelääkkeitä 50 mg/ päivä. Oma verenpaineeni oli mainituilla lääkkeillä 99/163 ja paino 123-128 kg. Nyt paineni on parhaimmillaan käynyt ilman lääkkeitä lukemissa 82/126 ja painoni alimmillaan 95 kg. Viva liikunta!

    7. Kilpikonnamaisia ajatuksia lisäelinvuosista? Tiesitkö, että jokaisella elävällä olennolla sydän lyö yhtä monta kertaa elämänsä aikana? Esimerkkilaskelma. Jos ihminen elää esimerkiksi 82,19 vuotta hän elää tasan 30.0000 päivää. Joka on noin 43, 2 miljoonaa minuuttia. Jos sydän lyö keskimäärin 82 kertaa minuutissa, se lyö tällöin tasan 3 500 miljoonaa kertaa 82,19 vuoden aikana. Saman määrän lyö kaikkien elävien sydän. 300 vuotta vanhaksi elävän kilpikonnan syke on kolme kertaa hitaampi kuin 100 vuotta elävän ihmisen, joten se elää kolme kertaa pitempään. Kahdeksan vuotta elävän koiran sydän lyö kahdeksan kertaa kertaa nopeammin kuin ihmisellä, joten elo päättyy kahdeksan kertaa nopeammin. Tästä johdettuna idioottimatematiikalla elinikämme lyhenee reilusti jos leposyke lyö tiheämpään ja jatkamme ylipainoisena. Ainakin elämänlaatu on huonompaa ja työläämpää (enemmän lääkkeitä ja sairastamista). Kuinka paljon lyhyempi? Jos keskisyke on 20 pykälää korkeammalla kuin ohuena sydän lyö ennen aikojaan yhden 1 000 miljoonaa kertaa 10-20 vuotta lyhyemmässä elämässä. Laskennallisesti paksun ihmisen yhtälössä on 500 milj. lyöntiä ennen aikojaan. Tämä on 10 vuotta pois tai periaatteessa 20 vuotta pois loppupäästä, koska elämänlaatu on nollaa sairaana. Ohuena elät 10 hyvää eläke- tai työvuotta lisää. Näin ajateltuna sinulla on hyvä motivaatio ryhtyä elinikäiseen liikkumiseen. Harjoittaa terveempää syömistä ja liikunnallisempaa elämää. Yhteisöllisesti ja yhteiskunnallisesti kysymys on valtavan suuresta säästöstä. Suuren energiamäärän vapauttamisesta johonkin parempaan ja kehittävempään . . .

      Keep On Going! tai pitäisikö sanoa . . . Lets Get Going !!!



    -Make-

P.S. Ruokavaliolla on mielestäni merkitystä. Opiskele ja tee kotiläksysi!
Itse terveysliikun säännöllisesti UUDELLA terveyskuntoklubilla.

Ei kommentteja: