sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Mission completed!

Tehtävä suoritettu, pääsin maaliin... Lujille otti kaksi viimeistä kilometriä, mutta pääsin juoksemalla maaliin. Onnistuin juoksussani omasta mielestäni lähes täydellisesti. Se että, polvet, nivelet ja jalkaterät olivat tosi tiukilla, johtui juoksupainostani, joka oli 100kg. Ensimmäinen puoli maraton on takana ja palautuminen käynnissä. Olo tuntuu tyhjältä ja vaatimattomalta. Vaikka ylitin itseni harmittaa, että en kyennyt juoksemaan koko maratonia. Eli että olenko saavuttanut edes mitään? Tässä mielessä pitää laittaa suu kiinni ja hakea uusien harjoitusten kautta uusia paaluja ja mennä eteenpäin. Exelcior!

lauantai 24. toukokuuta 2008

Juoksen AC Oulun osakemerkinnälle

Numeroni on 1532 ja lähtö tänään kello 12:40 , Oulun Edenin edestä. Markun maratonpäivä on siis koittanut. Puolitoista vuotta siihen meni, että pääsin elävien kirjoihin ja kykenin haastamaan itseni tälle juoksumatkalle. Jätin ilmoittautumiseni eilen viimeisten joukossa. Tarkkailin säätä ja olosuhteita. Ne ovat todella hyvät tänään. Matkalle on ilo lähteä. Tuntemukset ovat vahvoja. Juoksen AC Oulun osakemerkinnän onnistumisen puolesta Oulun jalkapalloseura AC Oulu on muutoksen kynnyksellä ja muuttumassa osakeyhtiöksi. Olen AC Oulun yhteyspäällikkö ja tällä hetkellä päätyöni on uuden osakeyhtiön "kasaan juoksemisesta". Tiedän jo ennakkoon, että vaikeita hetkiä ja pätkiä tulee, niin juoksussa kuin osakemerkinnässäkin. Lohdutan itseäni sillä, että matkalla on muitakin. Vaikka keskityn 100% omaan suoritukseeni, ei asiat toteudu yksin. Me tarvitsemme ihmesenä toisia. Voin todeta ennen juoksua, että tahtoa ja voimaa on, ainakin olla antamatta periksi. Minä tunnen tulleeni takaisin, kiitos siitä kaikille! Excelsior! YKSI MUUTOKSENI MOTIVAATIO ON OLLUT TÄMÄ VIDEO

maanantai 12. toukokuuta 2008

Maratonille Oulun Terwahölkässä

Nyt juoksu onnistuu... , koska olen harjoitellut. Olen päättänyt osallistua Oulun Terwahölkässä 1/2 maratonille. Pää kestäisi mennä vaikka Kiinaan, mutta vartalo ei anna myöten enempää toistaiseksi. Viime syksynä lähes rikoin polveni. Tammikuusta alkaen olen varovasti lisännyt juoksujeni määrää ja nyt tuntuu siltä, että voin ilmoittautua 1/2 maratonille. Olen tosi iloinen, että juoksu kulkee. Kiitokset täytyy lausua kuntosaliystävälleni, joka kannusti jatkamaan vaikeuksistani huolimatta. Lauantaina juoksin 2h 02 min putkeen testinä (tosin juoksumatolla) ennen Terwahölkkään osallistumista ja tein taas uuden ennätykseni. Odotan mielenkiinnolla juoksupäivää 25.04.2008!